Teologian kurssiopettajaJuha Leinonen Juha on opettanut teologisella valmennuskurssilla vuodesta 2009. Hän on teologian kandidaatti ja valmistelee pro gradu -tutkielmaansa Helsingin yliopistossa. "Pääaineeni on dogmatiikka, mutta minussa on myös aika paljon historioitsijaa. Varhainen kirkko onkin erityinen kiinnostuksenaiheeni." "Tieteenä teologia lähestyy tutkimuskohdettaan - uskontoa ja sen liitännäiskysymyksiä - hyvin monimuotoisesti. Teologisen tiedekunnan osastot tarkastelevat teologisia kysymyksiä hyvin erilaisista näkökulmista. Perinteisesti toinen pääsykoekirja on keskittynyt yhteen näkökulmaan (tänä vuonna eksegetiikka), kun taas Teologia-kirja on antanut kokonaiskatsauksen kaikkiin aloihin. Teologia-kirjan hallinta onkin perustavanlaatuinen pohja, jolle myös toisen pääsykoekirjan hallinta perustuu."
|