Näkökulmia kurssin valintaan
Millaiset tulokset kurssilla on ollut?
Valmennuskurssista on lähes aina hyötyä. Hyötyä voi kuitenkin olla vähän tai todella paljon. Valitessasi kurssia Sinun on syytä verrata kurssin laajuutta, hintaa ja tuloksia. Hauskuus, rentous, innostavuus, hyvät materiaalit, kokeneet ja koulutetut opettajat, opettajien ohjaamat pienryhmät ja monet muut tekijät tuovat tietenkin lisäarvoa. Tärkeimpinä asioina valintaa tehtäessä on kuitenkin perusteltua pitää edellä mainittuja kolmea perusarvoa (laajuus, hinta, tulokset). Tulosten mittaaminen on kolmesta kovasta arvosta kaikkein vaikeinta.
Sisäänpääsyprosentit herättävät useissa kurssijärjestäjissä närää ja pelkoa. He saattavat sanoa Sinulle, että eivät voi ilmoittaa tarkkoja tuloksiansa, koska laskutapoja on niin monia. Ei ole. Prosenttilasku on hyvin yksinkertaista. Pitää vain laskea, kuinka moni oli keväällä kurssilla, osallistui kesällä pääsykokeisiin ja sai syksyllä opiskelupaikan.
Huippuvalmennuksella ja monilla muilla kurssijärjestäjillä on useita ryhmiä yhdestä aineesta. Monet kurssijärjestäjät mainostavat yhden, usein pienen ryhmän tuloksiansa. Nämä tulokset voivat olla hämäävän korkeita. Jos ryhmiä on neljä, joista yksi menestyy hyvin ja kolme surkeasti on aineen keskimääräinen sisäänpääsyprosentti hyvin matala. Huippuvalmennuksen kaikki ainekohtaiset tulosilmoitukset koskevat kaikkien Huippuvalmennuksen mahdollisten eri ryhmien sisäänpääsyä.
Eräät kurssijärjestäjät mainostavat kurssejansa sillä, että esim. 30% jossain opiskelupaikassa aloittaneista on käynyt heidän kurssinsa. Huomaa, että tämä ei tarkoita sitä, että noin joka kolmas olisi päässyt heidän kurssiltansa sisään. Usein näin mainostavilla yrityksillä on isoja kursseja, joista hyvin pieni osa pääsee sisään. Se, että kurssi on suosittu ei tarkoita, että se välttämättä on tehokas.
Esimerkki: Kevään valmennuskurssilla X on 500 osallistujaa. Syksyllä opiskelunsa opiskelupaikassa Y aloittaa yhteensä 100 opiskelijaa. Aloittaneista 50% on käynyt kurssin X. Tällöin opiskelupaikan Y on saanut 10% kurssin X käyneistä.
Huippuvalmennus ilmoittaa Sinulle kurssisi aiemmat tulokset avoimesti ja ylpeänä. Tämä on helppoa, koska tulokset ovat huipputasoa.
Mikä on kurssin todellinen laajuus?
Eräät valmennuskurssiyritykset ilmoittavat tuntimäärät epäselvästi tai ainoastaan kysyttäessä. Jotkut myös vähättelevät kurssin laajuuden merkitystä ja lupaavat tuntien sijasta tehokasta opetusta. On täysin varmaa, että kurssin pituudella on huomattava merkitys. Tehokkuus ja kurssin asiasisältö ovat tietenkin itsestään selviä ehtoja hyvälle kurssille, mutta kurssin laajuus antaa optimaaliset puitteet tehokkuuden ja asiasisällön toteutumiselle.
Huippuvalmennuksen kurssit ovat erittäin laajoja. Laaja tuntimäärä takaa mahdollisuudet asioiden syväsuuntaiseen käsittelyyn ja oppimiseen.
Eräät kurssijärjestäjät mainostavat hyvin laajoja kursseja, jotka paljastuvatkin oikeudeksi osallistua monen eri ryhmän samaan opetukseen. On itsestään selvää, että tällaisessa saman kurssin käymisessä eri päivinä ei ole mitään järkeä. Miksi ostaa monta kertaa samaa opetusta eri ryhmissä? Huippuvalmennuksen kaikki varsinaiset oppitunnit ovat ainutkertaista, ryhmäkohtaista opetusta. Ainoastaan muutamat opiskelutekniikkaa ja motivaatiota koskevat luennot ovat yhteisiä eri ryhmien välillä.
Millaiset opettajat kurssilla ovat?
Haluatko, että Sinua opettaa tohtori vai opiskelija? Kurssi on lopulta kiinni opettajasta. Opettajan pitää olla oman alansa asiantuntija. Ensimmäisen tai toisen vuosikurssin opiskelija ei voi olla asiantuntija. Opettajan pitää olla myös kokenut; hänen täytyy olla pedagogisesti varma ja esiintymistaitoinen. Meillä kaikki opettajat ovat huipputasoa.