Pauliina Tulenheimo, Teologia

 

"Kurssissa innostavinta olivat mukavat kurssikaverit, joihin pystyi tietyllä tapaa vertaamaan itseään. Muiden kanssa keskustellessa huomasin, että lemme kaikki samassa pisteessä ja samat asiat tuottavat toisillekin
ongelmia. Tietysti myös mielenkiintoinen aihe sai innostumaan.

Kurssista oli selkeästi eniten hyötyä kohdallani lukemisen rytmittämisessä. Myös opettajan havainnollistavat esimerkit, muun muassa piirrokset, selvensivät vaikeita asioita ja edistivät oppimista.

Huippuvalmennus toteutti oman osuutensa moitteettomasti järjestämällä
kurssin hyvissä olosuhteissa ja kilpailukykyisin hinnoin. Kurssia
opettamaan oli onnistuttu saamaan myös asiantuntevat opettajat. Ryhmäkoko oli myös optimaalinen.

Huippuvalmennuksen kurssit sopivat kaikille, jotka tosissaan haluavat
päästä opiskelemaan haluamaansa alaa. Kurssille osallistumalla varmistaa itselleen asiantuntevat vastaukset vaikeisiinkin kysymyksiin. Samaa alaa opiskelemaan hakevien kurssikavereiden kanssa voi perustaa vaikka opintopiirin. Kurssi on myös oiva paikka tutustua uusiin ihmisiin, joilla on samat kiinnostuksen kohteet kuin itsellä. Opettajissa parasta oli ehdottomasti asiantuntevuus. Opettajat olivat itse
motivoituneita ja valmiita myös kannustamaan kurssilaisia eteenpäin.

Opiskelu yliopistossa vastaa pitkälti odotuksiani. Tärkeää on olla
kiinnostunut opetettavasta asiasta. Yliopistolla jokainen voi oppia omalla
tavallaan. Tämän vuoksi onkin hyvin tärkeää tietää, millainen on oppijana, jotta saa itsestään kaiken irti."


Pauliina Tulenheimo, Teologia




Ilmoittaudu netissä - säästä 10 €!


Tilaa esite! 

Reilu peli - tutustu takuujärjes-telmäämme!


F.A.Q.