Tessa Savola, Lääketiede

 

"Valitsin Huippuvalmennuksen Lääketiede pitkä 1 -kurssin varmistaakseni pääsyn lääkikseen ensi yrittämällä. Huippuvalmennus vaikutti parhaalta valmennuskurssin tarjoajalta ja valmennusajat sopivat minulle hyvin.

Kurssista oli eniten hyötyä siinä, että oikeasti oppi ymmärtämään, mitä
pääsykoekirja Galenoksessa haluttiin opettaa. Jatkuva valmennuskurssilla ravaaminen, siellä asiassa eteenpäin meno ja simuloiduissa kokeissa aina vain parempien suoritusten tavoittelu motivoivat lukemaan tavalla, joka yksin opiskellessa olisi jäänyt vain haaveeksi.

Mielestäni valmennuskurssissani innostavinta olivat simuloidut kokeet. Oli aina jännittävää nähdä, saiko paremmat pisteet kuin viimeksi, ja arvailla, olisiko tällä kertaa päässyt lääkikseen. Kokeita oli paljon, lisäksi sai harjoitella kokeiden tekoa itsenäisesti vanhojen simuloitujen kokeiden ja pääsykokeiden avulla. Myös uusien asioiden oivaltaminen ja vanhojen asioiden ymmärtäminen paremmin sai innostumaan ja kannusti opiskelemaan aina vain lisää ja ahkerammin.

Kurssimateriaalia tuli ainakin omalla valmennuskurssillani riittävästi,
liikaakin minun tarpeisiini nähden. Toisaalta oli mukavaa, ettei tehtävä
loppunut kesken. Materiaali oli myös monipuolista ja vaikeustasoltaan
sopivan vaihtelevaa. Opettajat olivat todella päteviä, opettivat
innokkaasti ja useimmiten todella selkeästi vaikeatkin asiat. Valtavan
tietomäärän omaksuminen helpottui suuresti heidän ansiostaan. Tämän yhden ainoan Huippuvalmennuksen kurssin käyneenä sanoisinkin, että
Huippuvalmennuksen paras puoli on huiput opettajat.

Lääketiede pitkä 1 -kurssia voin suositella kenelle tahansa tosissaan
lääkikseen haluavalle. Muut kurssit ovat varmasti myös erinomaisia, mutta niistä minulla ei ole omia kokemuksia. Kurssiin ei kannata kuitenkaan tuhlata rahojaan, ellei oikeasti ole valmis tekemään hullun lailla töitä oppiakseen. Kukaan ei voi sanoa tarkalleen, paljonko aikaa pääsykokeeseen valmistautumiseen pitää varata. Toiset käyttävät opiskeluun varatun ajan tehokkaammin kuin toiset.

Tehokkaassa oppimisessa on mielestäni tärkeintä keskittyminen opittavan asian sisäistämiseen. Kun luetaan, ei tehdä mitään, mikä ei liity asiaan. Vastaavasti vapaa-aika vietetään tehokkaasti lepäillen. Myös kiinnostus opiskeltavaa asiaa kohtaan on tärkeää, ja helpottaa keskittymistä. Ahkeruus ja kertaus ovat myös tärkeitä tehokkaassa oppimisessa.

Olen oikein tyytyväinen opiskeluun yliopistossa, ja koen olevani oikeassa
paikassa. Mukavinta yliopistossa opiskelussa onkin, että saa opiskella
sitä, mitä kiinnostaa - ei vähän kaikkea, niin kuin lukiossa. Opiskelu on
myös siinä mielessä vapaampaa, että useilla aloilla (mutta ei lääkiksessä) saa itse koota lukujärjestyksensä valtavasta määrästä vaihtoehtoja. Myös läsnäolopakoton opiskelu oli mukava yllätys, vaikka se vaatiikin opiskelijalta paljon itsekuria. Olin hieman yllättynyt, miten helpolta opiskelu ainakin nyt alussa on tuntunut."

 

Tessa Savola, Lääketiede




Ilmoittaudu netissä - säästä 10 €!


Tilaa esite! 

Reilu peli - tutustu takuujärjes-telmäämme!


F.A.Q.